Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa - ympäristösuunnittelijan arkea 10/10

Tämä minua hiertänyt ja kaivertanut aihe - ja tämän "tekstisarjan" viimeinen osa. Olen yrittänyt kirjoittaa tätä aiemminkin, usein, paljon. Mutta tähän aiheeseen oikeastaan kiteytyy kaikki, mistä ympäristösuunnittelijan työssä on kyse. Eli siis mitä oikeastaan onkaan ympäristö?

Meillä oli eilen eskerilaisten vanhempainilta. Hyvin järjestetty ja kiva tilaisuus. Siellä pyydettiin kirjoittamaan lapuille toiveita lapsen eskarivuodelle. Minä kirjoitin yhteen "erilaisia ympäristöjä". Tiedin lappua kirjoittaessani, että asia voidaan käsitellä vain asteikolla "metsä - piha - pelto", jolloin kaikki olisi ollut ihan hyvin, erilaiset ympäristöt on siinä kontekstissa helppo ymmärtää. Mutta lappuun pyydettiin tarkennusta, ja koska minä näen ympäristön niin moniulotteisesti, syvästi ja kaikkeen liittyvänä, yritin varovasti selittää.

Erilaisia ympäristöjä on myös kulttuuriset ympäristöt, erilaiset perinteet, sosiaaliset suhteet, työympäristö ihmisineen, suvaitsevaisuus - se maailma, jossa elämme. Eri paikoissa, kulttuureissa, perheissä, on erilaiset toimintatavat, ja minä koen tärkeänä, että lapsi pääsee näinä globaaleina aikoina osalliseksi niistä.

Tähän asti meni ihan hyvin. Hätäpäissäni otin kuitenkin uskonnon ja suvivirren esimerkiksi, ja kuten tiedetään, sen kortin nostaminen aiheuttaa joskus vaistomaisen torjuntareaktion. Kuitenkin - mielestäni on parempi, vaikka suvivirsi on virsikirjassa ja tavallaan uskonnollinen symboli, niin sitä ei poisteta lasten arjesta, eikä kaikkia uskonnollisia asioita yritetä kaikin voimin torjua.

Terveempi ratkaisu on tuoda uskonnot ja muut kulttuurit osaksi arkea - mikään ei estä juhlimasta eskarissa ramadania, hanukkaa tai sadonkorjuuta. Ihan yhtälailla arvokkaita ovat perinteiset vuoden kiertoon liittyvät juhlat kuin jokaisen uskonnonkin merkkipäivät. Lapset ovat vastaanottavaisia, ja mitä monipuolisemmin he törmäävät näihin kulttuureihin arjessaan, sitä helpompi heidän on myös tulevaisuudessa ymmärtää ympärillään pyörivien ihmisten arkea. On ihan turha kuvitella, että maailman globalisoituessa nämä kulttuurit eivät tulisi vanhemmallakaan iällä vastaan arjessa - ja nyt on se hetki, kun niistä tehdään "normaaleja" asioita, jotka eivät oikeuta syrjintään tai muutenkaan erilaiseen kohteluun.

Illalla lenkillä talsiessani mietin tätä esimerkkiäni, ja muistin erään mainoksen (en valitettavasti löytänyt sitä nopealla etsimisellä - heitä linkillä, jos löydät) , joka olisi ehkä sopinut esimerkiksi paljon paremmin. Kyseessä on Kellogsin riisimurojen mainos, jossa länsimaiset laset yrittävät syödä riisimuroja puikoilla. Homma näyttää vaikealta, mutta pieni kiinalainen tyttö nappaa muron varmasti ja tarkasti. Kyse on siitä, että kiinalainen lapsi, vaikka eläisi länsimaassa, elää koko ajan myös kiinalaisen kulttuurin keskellä, ja puikoilla syöminen on normaalia ja arkista. Lapsi on oppinut toimimaan omassa kulttuuriympäristössään. Mainoksen muut lapset voisivat oppia tältä pieneltä tytöltä paljonkin kiinalaisesta kulttuurista - sen on mahdollista sulautua osaksi arkista ympäristöä.

Muita kulttuureja voi tuoda esiin myös ruokakulttuurin kautta - kuinka paljon lapset oppivatkaan esimerkiksi siitä, että jossain päin syödään kookospähkinöitä tai riisiä. Fyysinen ympäristö, palmusaaret tai riisinviljelyyn sopivat ylängöt tulevat helposti mainittua sivulauseessa, kun puhutaan siitä, miksi jossakin syödään eri tavoin kuin meillä. Samalla opitaan luonnonvaroista, kasvukausista - tarkastelunäkökulma määrittää, mitä kaikkea kulttuureja tutkimalla voidaan tuoda esiin.

Nämä lentokyvyttömät joutsenet, muistaakseni
nimeltään Minttu ja Ville,
elävät Heinolan lintutarhalla ihmisten luomassa
ympäristössä, ja ovat oppineet käyttäytymään
uuden ympäristönsä sanelemin ehdoin,
eri tavoin, kuin luonnossa elävät lajitoverinsa.

Samoin on ehkä järkevää keskustella siitä, miksi joissakin kulttuureissa vaikkapa röyhtäys tai ruuan jättäminen lautaselle on hyvien tapojen mukaista, ja miksi me omalta osaltamme toimimme toisin. Vanhemman näkökulmasta on ihan kiva, että näitä miksi-kysymyksiä ja toimintaympäristöjen eroja käsitellään paljon. Aina sitä ei nimittäin itse
osaa ennakoida, ja se "Miksi" -kysymys saattaa aiheuttaa kiusallisia tilanteita.

Samasta syystä on mielestäni tärkeää, että lapsi oppii haistelemaan erilaisia tunnelmia ja käyttäytymisympäristöjä. Jos ei lapsi ikinä koskaan käy missään, hän ei voi tätä oppia. Lapsen tulee ymmärtää, että kotona, kylässä, liikuntasalissa, luonnossa ja kirkoissa kuuluu käyttäytyä eri tavoin, ja silti osa käytöstavoista kulkee mukana kaikkialle. Ja jos lapsi osaa omaksua ja kunnioittaa näitä käyttäytymisympäristöjä, myöskin ne kiusalliset tilanteet jäävät vähemmälle, tai ainakin se kiusallinen kysymys tulee hiukan myöhemmin, tai sitä ei kiekaista niin kovaan ääneen, kun äänijänteistä irtoaa.

Muunlaisia ympäristöjä onkin jo käsitelty aiemmissa postauksissa - mutta ei tämä tähän lopu. Seuraavaksi yritän kirjoittaa siitä, mitä kaikkea luonto on - sekin on ympäristöjen lailla paljon enemmän, kuin sitä, mitä näemme.